Vahvempi kuin koskaan ennen

Voimailukevään seuraava tapahtuma oli voimapunnerruskisat Lohjalla. Sama kisa oli viime vuonna mun eka koitos ja nyt jännitti huomattavasti vähemmän kuin viimeksi. En tehnyt painonvetoa eli maksimikisassa osallistuin sarjaan N50 alle 72 kg ja toistokisassa N50 alle 70 kg. Painonveto on sellaista, ettei sitä kannata kovin montaa kertaa tehdä, ettei vie voimia eikä muutenkaan stressaa henkisesti. Mulla odotti vielä leuanvetokisat seuraavalla viikolla, johon ajattelin painoa vähän pudottaa. Tähän kisaan siis ihan luomuna ja hyvä niin. 😊 Olin ollut vähän kipeänä edellisellä viikolla, ihan kuumeessakin ja pois töistä, joten vähän mietitytti, miten mahtaa kulkea. Olin kuitenkin ehtinyt jo tervehtyä eli en kokenut mitenkään olevani enää toipilas. Tästä oon pyrkinyt pitämään tiukasti kiinni - kipeänä ja toipilaana en lähde kisaamaan.

Ekan kierroksen nosto 55 kg. Kuva: Jari Salste

Sain matkalle salskeaa herraseuraa kun JS tarjosi mulle ystävällisesti kyydin. Taas keskusteltiin tiiviisti lajiin liittyvästä aiheesta: painosta ja syömisestä. 😁 Kisapaikka oli jo tuttu ja tuttuja jo viime vuodesta. Naiskilpailijoihin tuli heti ns. "lähikontakti" kun kaikki oltiin punnitushuoneessa samaan aikaan. Kisapaino 65,15 kg eli ihan normaali. Sit vaan verrailemaan ja valmistautumaan kisaan. Maksimikisa ensin - laitoin aloituspainoksi 55 kg. Aloitin koko kisan, koska mulla oli kevyimmät aloituspainot. Kovia nostajia oli taas mukana - ihaillen sai taas katsoa kokeneempien tekemistä. 55 kg nousi hyvin ja sai kroppaan lämpöä ja mikä tärkeintä tuntuman kisapenkkiin ja tuomarointiin. Maksimikisassa tanko pitää ottaa itse telineestä käsille, pysäyttää yläasentoon ja sit tuomari antaa merkin - START. Sitten tanko lasketaan rinnalle ja se pitää pysäyttää siihen niin kauaksi aikaa, että tuomari sanoo PRESS. Tässä kohtaa sekunnin murto-osat tuntuvat pitkiltä kuin nälkävuosi. 😊 Kun tanko on saatu yläasentoon tuomari sanoo RACK ja tanko laitetaan itse takaisin telineeseen. Kyynärpäät pitää olla suorana aina yläasennossa.

60 kg käsillä!
Tokaan yritykseen sitten enkkapainot 60 kg. Jamittelin musat korvilla ja katselin muiden nostoja. Vähän alkoi jännittää, mutta luotto oli kova. Sit vaan penkille ja kaikki peliin! Hyvin sain asennon pysymään ja vakaasti tangon rinnalle. Hitaasti lähti rinnalta liikkeelle, mutta sit kun sen sai ojentajille niin tuli ylös todella helposti! Mahtavaa, enkka!! 😃 Tuulettelin kunnolla niinkuin tolta videolta näkyy. Vikaan yritykseen laitoin 62,5 kg, mutta ei sitten enää ollut paukkuja. Hyvin sain kyllä rinnalle, mutta ei sitten enää liikahtanut. Hyvä oli kuitenkin kokeilla, miltä noin painava tanko tuntuu.

Sadulle meidän sarjan huikea SE 72,5 kg! Kuva: Jarno Kärkkäinen

Toistokisa vedettiin melko pian maksimien perään. Mun painolla sain käteeni 45 kg tangon (2/3 omasta painosta) ja lähdin tekemään rauhallista suoritusta. Syksyn SM-kisassa olin vähän kevyempi ja 42,5 kg tangolla tein enkaksi 22 toistoa. Nyt vähän raskaammalla tavoittelin 15 ja 20 väliin. Hyvin jaksoin puskea ja 18 toistoa sain kasaan. Erittäin tyytyväinen olen molempiin kisoihin - kehitystä on tullut kevään aikana ja suoritusvarmuutta. Mahtavassa seurassa taas sai kisata! 😊
Tulokset toisto.

Pääsin JS:n kainaloon. :-)

Seuraava viikko meni sitten leuanvetoon keskittyen. Saimme kasaan joukkueen historian ensimmäiseen lisäpainoleuanvedon joukkue SM-kisaan. Super-S järkkäsi meille mahdollisuuden treenata Newtonin salilla Kilossa ja muodostimme siten Team Newtonin. Ihan mahtavaa saada neljä 50+ Iron leidiä Espoosta kasaan ja yhdessä treenaamisesta sai kummasti lisäbuustia. Mä olen muihin nähden vielä ihan nöösi, mutta kilo kilolta yritän päästä lähemmäs. 😊 Painoa pudottelin pitkin viikkoa niin, että söin aamiaisen ja lounaan, mutta vähentelin illan syömisistä - ja jätskistä! Melko vaivattomasti meni ja reilut 2 kiloa lähti. Kisapuntarilla paino oli 62,9 kg.

N50 sarjalaiset valmistautuvat Minde, mä ja KS.

Fanikuva mun esikuvan Irinan kanssa. :-)

Kisa käytiin Kivenlahdessa Crossfit8000 salilla hienoissa tiloissa. Tankoja oli joka puolella eikä tilasta ollut puutetta. Minden kanssa tultiin ajoissa salille fiilistelemään yleisen sarjan SM-kisan vetoja. Hurjia naisia ihan jokainen! SE:t paukkuivat ja ihan mahtavasti sai intoa ja buustia kisatunnelmasta. Huudettiin Minden kanssa äänet käheiksi. 😃 Päivä oli pitkä ja me päästiin vetämään vihon viimeisessä ryhmässä. Mua ei kylläkään haitannut mikään muu kuin pieni nälkä. Verrailin juoksemalla ja uimarilämmittelyillä. Vedin leukoja vain omalla painolla, mikä on mulle just sopiva. Jää kaikki voimat sitten itse kisavetoihin.

Aloitusvetoon laitoin 15 kg, mikä nousi todella helposti. Tokaan laitoin enkkapainot 18 kg. Tän verran mulla on ollut kerran vyöllä eli ihan uusilla lukemilla mentiin. Minde veti just mua ennen oman enkkansa 31 kg, mahtavaa! Kummasti sitä alkaa jännittää, mutta silleen kivalla tavalla. Keskityin ihan kunnolla ja sieltä se enkka nousi, jes!

18 kg nousee!

Nousi kyllä niin hyvin, että oli helppo korottaa viimeiseen yritykseen 2 kg eli 20 kg olis sitten seuraava yritys. Muistan kun tammikuussa ekan kerran vedin lisäpainolla mietin, että jos joskus kaukana tulevaisuudessa saan 20 kg ylös niin on ihan mahtavaa. No, se tilaisuus tulikin sitten vähän aiemmin kuin ajattelin. 😊 Viimeinen kierros on aina intensiivinen, jengi laittaa kaiken peliin ja energian voi ihan aistia ilmasta. Vaihdoin vikaan yritykseen shortsit (noin 100 g kevyemmät kuin trikoot) ja otin vielä sukatkin pois. Henkistä boostia. Meidän tiimin naiset olivat mua ennen ihan liekeissä. TM veti enkakseen 27 kg ja Minde pisti vielä kilolla paremmaksi vetäen 32 kg - huikeeta! Tunnelma oli katossa ja sit mun vuoro. Kuuluttaja J oli ihan mahtava ja sai sellasen hurmion päälle ettei paremmasta väliä. Painot vyölle ja tangosta kiinni. Ja sieltä se 20 kg nousi! 😄💪 Endorfiini oikeen ryöppyää tollasen suorituksen jälkeen - NIIN hienoa, ettei oikein osaa sanoilla kuvailla.


Enkka 20 kg!!!

Super-S kiskoi mun jälkeen 26 kg ylös ja niin me vaan voitettiin joukkue-SM kultaa! Yhteistulokseen lasketaan kolmen parhaan vetäjän tulokset eli jäin tuosta pois, mutta joukkue on aina joukkue. Ja yhteishenki meillä on kyllä ihan priimaa. 😊 Leijun kyllä vieläkin tosta tuloksesta. Jotenkin leuanveto on maagista kun siinä tehdään oman kehon painolla töitä ja tunne ton suorituksen jälkeen on jotain ihan erilaista kuin esim. uinnissa tai voimapunnerruksessa. Oon kyllä ihan täysin koukussa tähän lajiin. 😃
Tulokset.
Täältä näkyy mun kisakehitys.

Meidän ihana Team Newton Iron Ladies TM, Super-S, Minde ja mä. 

Kovan työn jäljet.

N50 alle 70 kg palkinnot. Super-S, KS teki SE:n 30 kg ja mä.


Reilun vuoden oon nyt tehnyt salia tavoitteellisesti ja rohkeasti, mutta järkevästi painoja lisäten. Otsikon mukaisesti olen nyt todellakin vahvempi kuin koskaan ennen - 53 vuotiaana. Nautin salitreenistä suunnattomasti ja hyvän lihaskunnon aistii kaikessa liikkumisessa.

Jos minä pystyn siihen niin pystyt sinäkin. Vaatii vain päätöksen ja työn tekoa. Yksinkertaista. Ja koskaan ei ole liian myöhäistä.

Rakkautta! 💖







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kisaputkessa

Tekevälle sattuu ... taas!