Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2019.

Oivallus, salainen ase ja enkkoja

Kuva
Lähdin taas treenaamaan kisastartteja lähialueen kansallisiin kisoihin. Riihimäellä oli kivat pikkukisat, missä oli tarjolla paljon lajeja ja myös himoitsemani 200 RU. Kun osallistujalistat tulivat, ei kisa ollutkaan mikään pieni vaan melkein koko Etelä-Suomi oli päättänyt lähteä kisailemaan. Verryttelyssä oli porukkaa kuin pipoa ja en muista, milloin olisin tuollaisessa ahtaudessa verraillut. Ehkä kaksi kertaa pystyi uimaan koko piikin ilman häiriöitä. Leiristä olin ehtinyt jo hyvin palautua, mutta voimatreenistä oli paikat vähän tukossa. Uin ekaksi 100 SU ja hyvin lähti pyörimään. Keskityin vedenalaisiin delffareihin ja lopputyöntöön. Hyvin jaksoin painaa vikankin piikin ja hups! aika painui alle 1.17. Noin kovaa en lyhyellä ole uinut kolmeen vuoteen, bueno! 😊 Sitten sen ihanan, satuttavan ja hapottavan 200 rinulin kimppuun. Tuntuma veteen oli ihana, ei oikeestaan ollut ongelmia koko matkan aikana, hengitys kulki, vedenalaiset osuudet suunnilleen kohdillaan kaikki ja mikä parasta h

Ui, syö, nuku, toista

Kuva
Voi että leirielämä on sitten ihanaa! Taas päästiin Vierumäelle viikonlopuksi uimaan allasta edestakaisin hyvässä seurassa. Cetus Masters-leirit ovat jo perinne, kerran syksyllä ja kerran keväällä joka vuosi. En muista olleeni poissa kuin ehkä kerran tai kaksi viimeisen 15 vuoden aikana. Niin hienoa päästä treenaamaan rauhassa paljon ja kovaa ja päästä syömään valmiiseen pöytään. Värkkäsin ohjelmat vanhan kaavan mukaan: kaikkia tehoalueita, kaikkia lajeja ja kaikilla välineillä. 😃 Calm before a storm Valmennan näillä leireillä vedestä kun itsekin uin samat treenit. Porukka on jo tottunut systeemiin ja homma toimii kuin tanssi. Ainoa hankaluus taitaa joka kerta olla se, että kaikki eivät näe taululle kirjoitettua ohjelmaa. 😉 Tällä kertaa Stoppari pelasti meidät toimivalla tussilla ja jopas rupesi näkymään vähän kauemmaksikin. Toinen mahtava apu oli Marde-kello, joka väsymättä jaksoi huutaa lähtöjä. Perjantain kakkossettinä uitiin 10x satanen ja finsta. Tuntuma veteen oli hyvä

Kisatuntuman ylläpitoa

Kuva
Masters-kisoja on Suomessa kolme kertaa vuodessa: Viriilit Vinstat tammikuussa, lyhyen radan SM maaliskuussa ja pitkän radan SM lokakuussa. Pääkisat MM- tai EM-kisat osuvat vuodesta riippuen touko-syyskuun väliin. Tänä vuonna MM-kisat uidaan elokuussa Etelä-Koreassa. Kisatuntumaa pyrin yleensä pitämään yllä - yllätys, yllätys - kisoissa käymällä. 😄 Treeneissä harvemmin saa samanlaista fiilistä ja tehoa setteihin ja omaa rataa treeneissä ei saa kyllä koskaan. Kisapuvussa asuu myös sellainen henki, että kroppa ja mieli ovat kuin automaattisesti taistelufiiliksessä. Masters-lajeja tarjotaan monissa kisoissa, mutta olen viime aikoina rohkaistunut osallistumaan myös yleiseen sarjaan. Niissä kiritystä löytyy ja aina saa oman vauhtista seuraa. Lisäksi on aika siistiä istua siellä kokoontumisessa jopa 40 vuotta itseä nuorempien seurassa. 😊 Lempparikisapuvussa. Kuva: Marko Lysmä Tammikuun lopussa lähdettiin muutaman Masters-uimarin voimin Kirkkonummelle kisaamaan. Masters-lajeja ei o