Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2019.

Kakkua, kukkia ja kiitoksia

Kuva
Syksy painaa menemään hirveää vauhtia. Nyt mennään jo marraskussa, mutta haluan vielä palata muutamiin ihaniin hetkiin syksyn alussa. Työpaikalla mun maailmanmestaruudesta tehtiin kiva juttu intraan ja kiva oli kulkea käytävillä kun onnitteluja tuli puolelta ja toiselta. Mulle järkättiin myös mitalikahvit omassa yksikössä - arvostan tän korkealle. Suomen lippu-kakku oli maistuvaa ja höpöteltiin niitä näitä mukavassa ilmapiirissä. Sain myös mukavat lahjat. Mun onnettomuusherkkyys on huomattu myös työpaikalla joten sain ensiapupakkauksen. 😀 Lisäksi kuljen aina palavereissa vanha Novelle-pullo mukanani niin tämä mielessä sain sitten hienon uuden juomapullon kuljetettavaksi mukana. Kiitos paljon! 😊 Länsiväylä kävi tekemässä musta henkilökuvan. Ihan huippua, että toimittajalla ja valokuvaajalla oli aikaa istua alas kunnolla ja tehdä juttua. Todella mahtavan jutun tekivät! 😊 Valokuvat otettiin Lepuskin hyppyaltaassa ylhäältä huoltosillalta ja alhaalta altaan reunalta. N