Vuosi kasassa osa 2

Vuoden 2018 urheilullisia kohokohtia osa 2:

Helsinki 1952 avovesiuinti heinäkuussa

Avovesiuintitapahtuma keskellä Helsinkiä on harvinaista herkkua. Helsinki 1952 uinnissa uitiin 1952 metriä Soutustadionin ja vanhan Hulmallahden puretun uimalan välisellä alueella. Tapahtumaan otettiin 52 uimaria ja lähtölaukaus tapahtui Helsingin olympialaisten 1952 hengessä ja kunniaksi samana päivänä ja samaan kellonaikaan kuin avajaiset silloin olivat. Ja mä sovin vielä hyvin siihen riviin ikäni (52) puolesta! 😄 Merivesi oli jopa kuumaa: 26 astetta. En muista koskaan Suomessa uineeni noin lämpimässä merivedessä. Ja tuulet olivat suotuisat niin, että levälautat olivat siirtyneet rannasta etelään. Loisto-olosuhteet siis avovesivauhdin testaamiseen.

Nopeimmat naiset. Kuva: Outi Mäkinen

Auringossa kelpaa paistatella uinnin jälkeen. Kuva: Outi Mäkinen

Sain lähdön jälkeen vauhdista nopeesti kiinni ja kääntöpaikkaan asti pyrin pitämään vedon pitkänä ja säästämään vähän jalkoja. Kääntöpoijun jälkeen pistin sitten potkurin käyntiin ja muutaman siinä takaisin tullessa taisin ohittaa. Loppuaika oli 31.15, mikä on ihan yksi parhaista noin 2 km ajoista ever. 😊 Olin naisista toiseksi nopein, pikku-E paineli sellaista vauhtia, ettei mulla ollut sanan sijaa. Todella hyvä treeni ja antoi taas itseluottamusta avovesigeimeihin. Hatunnosto super-P:lle 83 vee upeasta suorituksesta! Täältä löytyy videopätkä uinnin loppupuolelta. Mä tulen vasemmalla pinkki lätsä päässä. 😊 Tulokset.

Avovesiuinnin SM Bomarsundissa Ahvenanmaalla elokuussa

Kisapaikkana oli kaunis Bomarsundin linnoituksen alue ja uinti kulki kolmionmuotoista reittiä suojaisammasta salmesta saaren taakse, missä oli vähän enemmän merenkäyntiä ja sieltä sitten toista puolta takaisin.

Sinne mennään ja takaisin. Kuva: Simo-Pekka Torsti

Keli oli aluksi puolipilvinen, sit sateinen ja sen jälkeen vielä erittäin sateinen ja ukkonenkin pyöri päällä. Kisan alkamista siirrettiin puolella tunnilla, että pahimmat ukkospilvet ehtivät väistyä. Veden lämpötila oli 22,2 astetta, mikä tarkoittaa sitä, että sääntöjen mukaan märkäpukua saa käyttää. Minä päätin uida ilman märkäpukua, koska EM-kisoissa kuitenkin uidaan niin ja siis niinkuin vesihän oli ihan tosi lämmintä! 😃 Taisi joku muukin uida ilman märkkäriä, mustapukuisia oli kuitenkin suurin osa. Lähtöviiva oli leveä ja ruuhkaa ei ollut missään vaiheessa. Lähdin ihan rauhassa liikkeelle ja yritin suunnistaa mahdollisimman suoraan. Poijut näkyivät kyllä hyvin, pientä aallokkoa oli koko matkan ja jossain kohtaa bongasin edestä tutut kädet. Seurakaveri S paineli siellä menemään ja puskin koko ajan saadakseni ne kädet ja koko miehen kiinni. Takaisin tullessa poijuja oli harvassa ja oli vaikea hahmottaa kuinka paljon matkaa oli jäljellä. Hukkasin S:n hetkeksi kunnes taas loppusuoralla bongasin tutut kädet. Ihan en ehtinyt saada kiinni, mutta hyvin sain itsestäni puristettua tehoja.

Kaikkensa antanut, seurakaveri S taustalla

Aika oli kyllä vähän pettymys, kun sen sitten lopulta näki. Mutta tuon päivän kunto oli tuo ja pienen itseni kanssa keskustelun jälkeen löytyi myös kehittämisen kohteita. Tulospalvelussa oli ongelmia ja palkintoja jaettiin vähän miten sattui, mutta meidän sarjassa kaikki meni heti ihan oikein. 😊 Lopulta selvittelyjen jälkeen saatiin kaikki palkinnot oikeisiin osoitteisiin. Tulokset täällä.

Kartsa ja minä palkittuina. Kuva: Simo-Pekka Torsti

Järvestä järveen swimrun Espoossa elokuussa

Mulla oli vähän pidempi tauko swimruneissa. Edellinen kisa oli Solvallassa syksyllä 2016, kesä 2017 jäi swimruneissa kokonaan väliin erinäisten syiden vuoksi, mutta nyt oli taas hinkua ja paloa poluille ja lätäköihin. Pientä hermovaivaa oli pitkin kesää oikeassa jalassa, mutta kisaan mennessä koipi toimi ihan hyvin. Juoksukilometrejä oli kyllä alla vähän. Koutsattavani J:n kanssa treenasimme Kaitalammen ympäristössä kerran ja päätimme sitten ottaa vetoköyden kokeiluun. Minä vedin uinnissa ja J juoksussa. Kisassa matkaa oli yhteensä 12,3 km, mistä juoksua 10,2 km ja uintia 2,1 km.

Team Takakoira valmiina lähtöön!

Luukin kartanon piha kuhisi tuttuja ja lähtölaukauksesta lähdettiin letkana menemään pitkin pellon reunaa. Keli oli niin lämmin, että totesin märkkärin turhaksi. Kovat on tässä lajissa kovia ja katosivat hetkessä horisontiin. Ekassa uinnissa lähdin kiskomaan reipasta vauhtia ja matkan kuluessa huomasin, että mun vyö löystyy löystymistään. Lopulta vyö oli nilkoissa asti ja pääsi irti. Harmitti vietävästi, koska J joutui rypistelemään perässä itsekseen. Sidoin vyön sitten niin tiukasti kiinni, ettei varmaan loppumatkasta irtoa. Läksy siis opittu - tarkista ja kiristä kaikki mahdolliset varusteet ennen lähtöä. Ekasta kommelluksesta päästyämme kisa alkoi kulkea ihan mallikkaasti. Vaihdot menivät kohtuullisen sujuvasti, uinnissa ohiteltiin aina porukkaa ja juoksussa sitä lappasi ohi. Nuoriso-osasto 2xM:n ohitimme suunnilleen jokaisessa uinnissa ja taas juoksussa he pelmahtivat selän takaa eteen. Itsellä oli vähän pelko pepussa juoksun osin, koska treeniä pohjalla oli aika vähän. Mutta hämmästyttävän hyvin sitä jaksoi puskea ja varsinkin viimeisessä pitkässä juoksussa vetoköydestä oli todella hyötyä. Lantio pysyi paremmin ylhäällä ja pystyi keskittymään siihen, mitä lantion alapuolella tapahtui. 😊 Jalkaa toisen eteen vain!

Ennen viimeistä uintia juostiin kartanon nurmikkoa loivaan alamäkeen. Siinä juostessa laskin, että kuinka monta joukkuetta ohitetaan viimeisen uinnin aikana. Ainakin 8 paria oli ihan lähietäisyydellä. Veteen mennessä J huikkasi, että tehdään nyt sitä mitä osataan. Ja sitä tehtiin! Kiskoin minkä kerkesin ja joukkue toisensa jälkeen jäi taakse. Vikassa poijukäännöksessä leikkasin tiukasti rantaa kohti, J taisi jäädä vähän yskimään taakse, kun köysi kiristyi kunnolla. Rantaan päästyä spurtattiin ylämäkeen niin kovaa kuin päästiin. Tavoiteltu 2 tuntia alottui kirkkaasti ja tuuleteltiin kunnolla Team Takakoira-tyyliin. 😄

Voittajafiilis! Kuva: Teemu Oksanen

Takakoiraa! Kuva:Teemu Oksanen

Swimrun is fun! Kuva: Teemu Oksanen

Kisan jälkeen oli hyvä fiilis ja luotto siihen, että kyllä mä ehkä vähän juostakin jaksan. Loppujen lopuksi ohitettiin varmaan ainakin 10 paria siinä vikalla uinnilla eli ei huono. 😊 Kisa oli erittäin hyvin järjestetty ja osallistujia enemmän kuin koskaan. Todella hienoa, että enemmän porukkaa löytää tän hienon lajin pariin!

Vuonna 2018 tapahtumia oli niin paljon, että vielä riittää tarinaa kolmanteen osaan. Stay tuned! 😊



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ultimaattinen kestävyyssuoritus

Sitkeä sissi

Kovan työn ulosmittaus