Keho puhuu

Aloitelessani maaliskuussa punttikuuria, tehtiin heti alkuun kehonkoostumusmittaus. Sellon Elixiassa on Tanita body composition analyzer, mistä saa monenmoista tietoa. Nainen pilkottiin huolella osiin: vasen käsi, oikea käsi, vasen jalka, oikea jalka ja keskivartalo, mihin kuuluvat vatsa, selkä ja pakara-osasto. Lähtötilanteessa kokonaisrasva-% oli 31,2 ja kropasta löytyi myös läskein kohta - se on toi mun vasen jalka! 😊

Nainen pilkottuna osiin


Kun aloin tehdä salitreeniä tavoitteellisesti, oli tähtäimenä vain nostaa voimatasoja, parantaa tuloksia ja kokeilla voimapunnerrusta kisoissa. En ollenkaan kuvitellut, että vaikutus kropassa olisi näin suuri. Ylläolevasta taulukosta näkyy, miten lihasta alkoi kertyä ekan kolmen kuukauden aikana, mutta paino pysyi samassa. Rasvaa lähti ensin maltillisesti, mutta isompi pyörä lähti pyörimään kesäkuun ja elokuun välillä. Kroppa alkoi polttaa rasvaa ihan urakalla. 😊

Toki kesällä ehdin treenata todella hyvin ja kokonaistreenimäärä oli enemmän kuin keväällä. Oon aina ollut hyvä syömään, enkä nytkään yhtään himmaillut. Punaista lihaa en ole syönyt 25 vuoteen, mutta muuten oon kaikkiruokainen. Hirveesti makean perään en ole, mutta jätskiä oon syönyt melkein joka päivä. Eli ehkä sit kuitenkin vähän tykkään makeasta. 😋

Se, että painopiste salilla on ollut yläkropassa näkyy hyvin. Molempien käsien ja keskivartalon lihasmassa on kasvanut, mutta aika huikeeta on toi rasva-% aleneminen. Ihan mahtavaa! Se, että paino on tullut vähän vahingossa noinkin paljon alas helpottaa elämää joka tasolla. Kevyempänä liikkuu helpommin, olo on virkeämpi ja ihan kiva on katsoa muutosta peilissä. 😊 Tässä alla perinteiset before ja after kuvat:

Masters MM-uinneissa Budapestissa elokuussa 2017

Masters SM-kisoissa Turussa lokakuussa 2018


Mutta tärkeintä on, että lihakset ovat kunnossa. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä tärkeämpää on hyvän lihaskunnon ylläpitäminen. Ja todellakin näin yli 5-kymppisenä pystyy kasvattamaan lihasmassaa. Ryhti pysyy hyvänä, ruoto suorassa ja toimistossakin jaksaa istua paremmin. Hyvä lihaskunto luo todellakin hyvää oloa. 😊 Kaikki siis salille mars! Pysytään toimintakykyisenä ja liikkeessä. Life is good!

Joulukussa 2018

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kakkua, kukkia ja kiitoksia

Vahvempi kuin koskaan ennen

Tekevälle sattuu ... taas!