Oivallus, salainen ase ja enkkoja

Lähdin taas treenaamaan kisastartteja lähialueen kansallisiin kisoihin. Riihimäellä oli kivat pikkukisat, missä oli tarjolla paljon lajeja ja myös himoitsemani 200 RU. Kun osallistujalistat tulivat, ei kisa ollutkaan mikään pieni vaan melkein koko Etelä-Suomi oli päättänyt lähteä kisailemaan. Verryttelyssä oli porukkaa kuin pipoa ja en muista, milloin olisin tuollaisessa ahtaudessa verraillut. Ehkä kaksi kertaa pystyi uimaan koko piikin ilman häiriöitä. Leiristä olin ehtinyt jo hyvin palautua, mutta voimatreenistä oli paikat vähän tukossa. Uin ekaksi 100 SU ja hyvin lähti pyörimään. Keskityin vedenalaisiin delffareihin ja lopputyöntöön. Hyvin jaksoin painaa vikankin piikin ja hups! aika painui alle 1.17. Noin kovaa en lyhyellä ole uinut kolmeen vuoteen, bueno! 😊 Sitten sen ihanan, satuttavan ja hapottavan 200 rinulin kimppuun. Tuntuma veteen oli ihana, ei oikeestaan ollut ongelmia koko matkan aikana, hengitys kulki, vedenalaiset osuudet suunnilleen kohdillaan kaikki ja mikä parasta h...